tiistai 1. lokakuuta 2013

Blogin herätys

Hui kun on aika taas vierähtänyt nopeaan! Kaikkea on tässä välissä kerinnyt tapahtua, mutta jos kirjoittaisin tiivistelmän tapahtumista.

Pojat pääsivät Piiralle hoidettavaksi elokuun lopussa ja molemmilla etupäät jumissa. Edillä jopa vielä enemmän kuin Primolla. No kovaa on menty ja sen kyllä koirista huomasi. Hierontaa olis tarjolla syksyllä ainakin pariin otteeseen, joten eiköhän tää tästä.

Viikoittain on pyörinyt normaalit ryhmät. Tokoa, tottista, hakua, jälkeä...
Edi on ollut mahtava taas hakutreeneissä ja toimii kuin unelma. Käytiin kokeilemassa vielä kolmosen hakurataakin viikonloppuna Kankaanpäässä, mutta eka maalimies jäi heti metsään, joten 150m kohdalla päätin keskeyttää suorituksen. Siihen asti Edi jaksoi tehdä hommia täysillä. Olin kuulemma kaksi kertaa huutanut sen maalimieheltä pois... ken tietää mitä siellä oli tapahtunut. Usko ja motivaatio rupesi hiipumaan sekä ohjaajalta ja koiralta, joten näin parhaaksi keskeyttää suorituksen, joka olikin viisas päätös siihen paikkaan. Onnistumista olisin silti toivonut, koska Edi työskenteli mallikkaasti, turhan paljon vain tuli tyhjiä pistoja alle. Aina oppii uutta ja tästäkin kokemuksesta olen taas viisaampi.

Primon kanssa treenaillaan tokoa ahkerasti ja eteenpäin mennään koko ajan. Toko on sellaista tasapainoilua, että kun jonkun asian saa korjattua hajoaa joku jo toisesta päästä :) Suurimmat ongelmat ovat varmaankin tunnarin varmuus ja ruudun paikka tällä hetkellä. Kaukot ovat menneet valovuosia eteenpäin, joten yritetään pitää niitä yllä. Seuraamisessa pääpäino seuruun paikalla. Yhtään ei saa keulia, joka onkin ollut yllättävän vaikeaa :)

Käväistiin myös Covateco-leirillä syyskuun lopulla ja oli oikein mukavaa nähdä "sukulaisia" Hakuiltiin, tokoiltiin, jäljestettiin ja juoruttiin :)
Sieltä on myös muutama kuva
Kuvat Nina Laine:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti