keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kiirettä

Nyt on kyllä vierähtänyt luvattoman pitkä aika viime päivityksestä. Tuossa tuli oltua viikko putkeen töissä ja heti perään lähdin Tampereelle tokon liikkeenohjaajakurssille. Se kesti kolme pitkää päivää :) Nyt vielä tämä päivä töitä ja sitten on kolme päivää vapaata!! Niitä on odotettu!!

Primo aloitti viime viikolla eskarin, jossa treenattiin maahanmenoja ja katsekontaktia. Kurssille ilmoittauduin nimenomaan häiriön vuoksi. Tottuu, että ympärillä on muita koiria ja ihmisiä, mutta vain mun kanssa on kivaa. Näinhän se menee :) Monsteri oli oikein pätevä, eikä sitä juurikaan kiinnostanut, mitä ympärillä tapahtui. Siinä suhteessa on erilainen kuin isoveikkansa, koska Ediä kyllä kiinnosti kaikki muu kuin minä. Missä nakki, siellä Primo :D Perusasentoa on vahvistettu ja vielä pikkaisen autan kädellä. Maahanmenon ohella se on liike, jota koko ajan tarjotaan.

Edi on ollut oikein pätevänä. Jäävissä ollaan oltu pelottavan kuulolla ja ohjattu rupeaa näyttämään ohjatulta noudolta. Luoksetuloa suorana ja muutaman kerran olen pysäyttänyt seisomaan. Ei vieläkään pitkältä matkalta toimi, niin kuin sen haluaisin toimivan. Lyhennetään siis matkaa. Nyt täytyy ruveta miettimään seuraavaa tokokoetta. Muuten en pääse asioissa eteenpäin ja jään junnaamaan paikoilleni. Tämän vuoden viimeiset seuran järjestämät kisat olisivat marraskuun lopussa...  siellä vois olla aika korkata evl... Paljon on vielä treenattavaa sekä hinkutettavaa. Musta on kuoriutunut hirveä natsi... Kaikki täytyy olla just eikä melkein :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti