torstai 7. huhtikuuta 2011

Umppareita

Nyt laitettiin Edin aivonystyrät toimintaan ja hakumetsässä ekaa kertaa umpipiiloja. Lähetin Edin niin läheltä, että näin mitä se touhusi piilolla. Ekalla piilolla se sai tungettua nenänsä jostain raosta sisälle ja ilmaisi sen. Toka piilo oli hiukan haastavampi ja Edi joutui kovasti miettimään pienillä aivoillaan mitä tekisi. Se hyppi ja pyöri ympäri piiloa. Ihan tarkasti en nähnyt mitä siellä tapahtui, mutta jossain välissä nappasi rullan ja kiikutti mulle. Uusinnalla otettiin sama piilo ja nyt ilmaisi piilolle päästyään samantien maalimiehen. Hyvä hyvä! Kolmas piilo ei tainnut olla täysin umppari, mutta hyvä ilmaisu ja näytölle lähtö, joten siihen oli tällä kertaa hyvä lopettaa.

Kuraa kuraa kuraa... jäänyt nyt vähän vähemmälle meidän tokot, mutta eilen pikkaisen muistuttelin Edille mitä se toko on. Ekaksi kaksi kertaa tunnari, joissa kapulat ennestään hipelöityjä. Nosti hienosti molemmilla kerroilla oman ja palkka jo heti kapulan nostosta. Seuraamista, jossa paljon käännöksiä ja askeleita. Tuntui ainakin tosi hyvältä. En tiedä miltä näytti. Sitten liikkeestä istuminen. Siis tä! Ei osannut ei, vaikka helpotin kädellä. Jäi seisomaan ja kun sanoi että OHO, niin meni maaten. Parilla helpotetulla uusinnalla sama juttu. Seuraavalla kerralla kun jäi seisomaan "hellä" ote takapuolesta ja karvoista istumaan. Rupes sen jälkeen taas kuuntelemaan. Kun tiedän, että koira osaa, niin silloin vaadin sitä keskittymään. Ei auta söpö naama :) Lopuksi otin vielä temputtelua ja sen jälkeen lähdettiin palkaksi pitkälle lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti